perjantai 21. syyskuuta 2012

Merimieskaulus/Seifuku-kaulus (Koulupuvuissa oleva merimieskaulus)

Eli Tamakissa on kyseinen kaulus ja sitä tehdessäni tajusin ettei sen tekeminen olekkaan ihan niin helppoa kun luulin joten ajattelin pistää muutaman kaavamallin tänne:

Kuva omasta kaavastani:
Oma kaavani
Anikiwikin kaava


Yhden ohjeen löysin jälkeenpäin Anikin omasta ohje-wikipediasta:








Googlesta löytyvä


Toinen minkä löysin löytyi ihan google kuvahaun
kautta hakusanoin merimieskauluksen ohje.




Pitää tietenkin muistaa että kauluksen saattaa joutua kuitenkin muotoilemaan joka cossiin erikseen koska usein jokaisessa puvussa on erilainen kaula-aukko.

torstai 20. syyskuuta 2012

Vanha kone tuuraa~

Löysin vanhan kannettavani joka toimii vielä ihan hyvin (paitsi, äänikortti on rikki, levyasema on rikki, web-kamera on osittain rikki, yksi näppäin puuttuu jne~). Saan nyt päiviteltyä edes jotain mutta kamerana toimii uljas kännykkäkamerani XDDD

Tamaki cossi alkaa olla pieniä yksityiskohtia vaille valmis mutta kuvia päälläni en paljasta ennen Valokarnevaalia 13.9. jolloin olisi sitä tarkoitus shootata linnanmäellä ja sen lähiympäristössä~ Eli kärsivällisyyttä intohimoiset fanini XDDDD Voin sen verran sanoa itse että pidin näkemästäni itse ;DDD

Sen sijaan tässä kuva siitä tällähetkellä: Sori kännykkäkameralaatu...

Sanna on ihana ja hakee mulle uuden läppärin huomenna! Toivottavasti se saa sen... ja kiitos Sanna etukäteen :3 Mun pitäis saada se perjantai yönä XD

sunnuntai 16. syyskuuta 2012

Traconin jälkeen~ Part 2

 Unohtui muutamia asioita!

Valokarnevaali cossi ja samalla
Frostbiten sunnuntaicossi
Seilori bileiden cossi
Heti maanantaina kävin Jiang Weihin hakemaan keihään varren prismasta ja puolet kaavoista on jo tehty! Kyse on siis Frostbiten cossistani johon on nyt n. 5 kuukautta aikaa XDDDDD


Ja ensi kuussa menemme PC:n kanssa Linnanmäen valokarnevaaliin, tarkoituksena kuvata cosseja ja vähän käydä laitteissakin~ UKKO TÄÄLTÄ TULLAAN!!!! Ja myös olisi kiva vihdoin käydä Sea Lifessa ^^

Ja sinne olisi tarkoitus tehdä ensimmäinen tyttöcossini sitten aloittamiseni (suomeksi toinen XDDD) Eli Tamaki Hiiro no Kakerasta. Aloitin sitä eilen a se onkin jo hyvällä mallilla :D Musta tulee koulutyttö ^///////^ ja niiiiiiiiiiiin söpö <3


Ja samalla viikon kestävällä Vantaan reissulla menemme DTM:ssä järjestettääviin seilori-teemabileisiin johon sain ajatuksen katsoessani The Epic movieta että teen sinne Jack Sparrown!! 8DDD Sekin on jo puoliksi tehty XDDDD ja sain idean toissapäivänä ;D Jack on ollut cossilistallani jo jonkin aikaa ja tähän teemaan se olisi oikein sopiva <3 Saan samalla kuvattua sitä hieman ^^


BTW: Linnanmäki miitti tässä about kuukausi takaperin josta olen kokonaan unohtanut kirjoittaa ^^':
Stressi oli valtava!!!!! Olin n.10 vuotta sitten kehittänyt itselleni kammon Top Spin nimiseen laitteeseen (nykyiseltä nimeltään Kieputin) Ja sitä kautta kammon pääalaspäin meneviin laitteisiin ^^' Tavoite oli että kävisin kolmessa pääalaspäin laitteessa päivän aikana. Ensin tietenkin se perhanan Top Spin jonka jälkeen tuli Kirnu ja Ukko...

Tähän väliin upea kuva Top Spinistä:
Sanna ja Minä XDDD

Näette varmaan kuinka paljon siitä tykkäsin XDDDDDDDD Kiitos Sannalle henkisestä tuesta ja Merille <3 Tämän jälkeen olin voittanut pelkoni ylösalaslaitteisiin ja sen älkeen se olikin menoa 8DDD Kaikki ylösalas laitteet käytiin sen päivän aikana läpi <3 Top Spinin jälkeen käytiin myös Kehrässä (tässä välissä Kirnussa ja Ukossa) illan päätteeksi vielä Kiepissä. Ukko oli UPEA!! Odotan innolla että pääsen uudestaan  <3 Toivotaan vaan että peruukki pysyy päässä ^^' Oli upea päivä ja illalla vielä käytiin Baarikärpäsessä juhlimassa Elecin läksiäisiä ja siitä sitten kotiin nukkumaan ja seuraavana päivänä takaisin kouvolaan :D

Traconin jälkeen~

Ihan alkuun tiedotus: Koneeni on rikki joten en pysty kirjottaa muulloin ku saan jonku toisen koneen lainaan XD (tälki hetkellä oon siskoni koneella :D) ja kameraki on Sannalla lainassa nii kuviakaan en saa...

Ja Traconia edeltävällä viikolla ostin Uncharted Trilogia Editionin ja paraikaa istun ja ootan että pääsisin pelaamaan kolmatta osaa 8D (pelasin jo 2 ekaa XD) ja Drake on niiiiiiiiiin NAMU <3

Välähdys kuva :D
Tracon lyhyesti: Oltiin Analla yötä ja lauantaina oli siis Shiki päällä~ Siitä nyt ei enää suurempaa photoshoottia  pidetty ku sitä on kuvattu jo tyyliin kolmeen kertaan XDDD ja ketkä huomas et lauantaina sato RAKEITA!!?!?! >8DDDD Oli muutenkin tosi kylmä con.. Siitä pientä miinusta mut seura oli hyvää eikä oikeen valittamista mutenkaan :3 Osallistuttiin Chibin kanssa välähdykseenki silleen puolivahingossa XDDD Siinä oli just sopivasti sellane hieno ja kuvauksellinen sohva niin mentiin Chibin kanssa sitten kuvautettaviksi ja kuvaaja tykkäsi kuvastamme kovasti!! Chibi ehti jo mennä kun minulta kysyttiin että haluammeko osallista välähdykseen ja totetsin että mikä ettei 8DDD Chibin ilme oli upea kun se huomas mun poseeraavan Välähdyslapun kanssa XDDDDD Ja kuvastamme tuli mielestäni aika kiva :DDDDD

Sunnuntaina sitten oli se Ibuki päällä <3 Ja fundoshi!!!!!!! Hädintuskin huomasin sitä päälläni XDDD paitsi ehkä istuessa vähän X'D Shootattiin kouvolan  porukan kaa siin rannassa jonkin aikaa jne. Hienoja Bible Black tissikuvia saatiiin Noorasta ;D ja miespuolisilla kuvaajillamme oli varmasti hauskaa XDDD Harmittaa kun en saanu kunnon kuvia Sannan ja Kaisan KoF cosseista.. Oli tarkotus ottaa fightti kuvia ;^;. Ibusta sain muutaman ihan hyvän kuvan jotka sit laitoin deviin XD Ja kaikki hyvät kuvat musta tietenkin by Sanna <3 Ihquu kun on oma personal kuvaaja~

Mut ei oikeastaan mitään sen kummempaa~ Ibukia mennään Sannan kaa shoottaamaan tässä parin viikon sisään (ja samalla shootataan Sannan Shima) että siitä sitten kuvia jossain vaiheessa ^^


Pieni päivitys tähän merkintään: Kuva Ibuki cossistani! 

perjantai 7. syyskuuta 2012

Matka Traconiin alkaa TÄNÄÄN!

Ibukin toinen peruukki tuli vihdoin keskiviikkona!!  Sain sen tarpeeks valmiiksi eilen illalla ja kattoo nyt jos vielä haluan sille Tampereella jotain tehdä. Toi lisäke oikeestaan oli tosi hankala kun sen piti olla revitty/piikitetty jne. ja mahdollisimman tasapaksu samaan aikaan >8DDD mutta itse olen ihan tyytyväinen lopputulokseen. Tein sentään lisäkkeen ensimmäistä kertaa itse ^^
Vertaus
Ebaysta ostettu 'virallinen' Ibuki-peruukki (vasemmalla)
 ja itse tehty/modattu (oikealla)
Tällaista sotkua peruukin leikkaaminen tuottaa 8D
Sori taas huono kuva ^^' Pika-asettelulla.fi
Sunnuntaina sit kunnolla XDDDD
Mutta tänään Traconiin ja illalla leffaan :DDD Huomenna Shikeilemään! Bongatkaa musta PVC mies katanalla o/

lauantai 1. syyskuuta 2012

Revelations Ezion make-up

Nyt kun päästiin blogispämmäyksen makuun niin laitanpa tänne myös yhden pohjan make-up tutorialista joka piti mennä Deviantarttiin mutten koskaan sitä jaksanut valmiiksi kirjoittaa :'D Eli kyseessä on Assassin's Creed Revelationsin Ezio Auditoren meikki. Tarkoitus oli näyttää n. 65-vuotiaalta ja tässä ensiyrittämäni:


1. Ilman mitään
2.Piilarit ja harmaata partakreppiä liimattuna hiuksiin (ei näy kunnolla..)
3.Varjostuksia kulmakarvoissa,poskissa, nenässä ja hieman ohimolla
4. Vahvemmat varjostukset poskissa, luomissa, nenässä jne,
5 Aletaan liimailla partaa! Ensimmäinen kerros partakreppiä.
6. Jehovan todistaja jee!!!!!! Parta saamut lisää ruskeaa kreppiä ja vähän harmaata päälle.
6.5. Leikkaa parta sopivan mittaiseksi ja asettele hiuslakalla~
7. Valmis!!!
Muuta: En osannut/osaa tehdä otsaryppyjä... Ne pitää kuitenkin tehdä niin että kurtista otsa niin että rypyt näkyvät ja varjosta rypyn syvin kohta. Se on VAIKEAAA!! Mutta mahdollista ;D

Teen varmaan jossain vaiheessa tutorialin ruokosandaaleista~ btw XD

ISO LOL!!!

Tein just itelleni pikaversion fundoshista (mukava kangas=tummanpunainen trikoo! Normisti pitäis olla puuvillaa XD) ja en ikinä ois ajatellu et se on näin hel***** mukava >8DDDDD Tämä on hyvin irstasta \o/ mutta mukavaaaa!!!! Alan käyttää fundoshia AINA! En viitsi tästä ottaa kuvaa.. SE olisi liian irstasta XDDD

Tälläst menoa sit traconissa eiku..
Jos joku haluaa ohjeen kuinka fundoshi tehdään niin ohje tulee tässä:
1.Leikkaa n.15-20cm leveä pitkä kaistale. Trikoosta riitti tuo puolitosta metriä pitkä koska se venyy mutta joustamattomasta (mistä se oikeasti pitäisi tehdä) kannattaa ottaa ainakin 2,5 kertaa lantion ympärysmitta. Ylimääräiset on aina helppo leikata pois~ Kangas suikaletta ei tarvitse huolitella mitenkään (trikoo ei anakaan purkaudu >8D) ja tämän tekoon menee  max.10 min
2.sido se suikale päällesi alla olevan linkin videon ohjeen mukaan XDDD

Tässä linkki videoon jossa opetetaan fundoshin sitominen:
http://vimeo.com/8491194

Ibukista kuvia~

Noniih sainhan näitä kuvia otettua~ Sori epäselvien taustojen takia mut ainakaan se ei näytä niin kamalalta ^^'  Pari vyöta jne täytyy vielä ommella niin ollaan finaalissa :DDDDD 
Peruukkikin on saatu alulle ja nyt vaan odoteetaan sitä toista peruukkia et saan tohon lisää kuitua~ mut tajusin et jos se ei jostain syystä kerkeä tulemaan (ollut matkalla jo 2 viikkoa) niin pystyn sen tostakin tekemään. Tosin sitten siinä ei ole niin paljoa kuitua mutta sen saa toimimaan! Piilaritkin sain testattua! Tai siis toisen niistä XD en jaksanu toista laittaa silmään~ Saa nähä miltä ne näyttää luonnonvalossa. Ne on perjaatteessa ruskeat ja Ibutintillä on oranssit.. Mut mistäs löydät oranssit luonnolliset ilman et ne näyttää joltain vampyyrisilmiltä XDDDDD

Vammapose XD
Ninja tai jotain? XD
Mul on valmis costuumi johonki teemabileisiin 8D
Peruukkia muokatessa tulee tällaisia hauskuuksia vastaan XD
Sori tumma kuva.. Ei vielä ponnaria
Söpis tai jotain~
Pientä fiilistelyä~ nyt on jo jonkun näkönen ponnarialkukin :D
Tälläistä~ vois vaik mennä takas ompelee ja tekee sit fundoshii.. Minkä värisen tekis? Valkosta hyvää kangasta ei oo niin teen varmaan tummanpunasen XDDDDD