![]() |
Kuva by Jarmo the Man |
Mutta pienesti Frostista:
Jälleen hyvin järjestetty coni! Kävin jopa luennolla!
Kuulin kuitenkin JV:ltä että järjestyshäiriöitä oli ollut poikkeuksellisen paljon. Lisäksi vaikka coni olikin mukavan rauhallinen, oli se tylsä ilman lapsia koska meininki oli kuvainnollisesti sanottuna "harmaa".
Osasyy vajaaseen fiilikseen oli myös varmastise että nukuin ensimmäisenä yönä vain muutaman tunnin kun ei uni meinannut tulla millään kun vasta kolmen jälkeen..
Mutta joo, lauantaina seitsemältä pongahdettiin pystyyn pukemaan ja meikkaamaan ^^ Siitä tyttöiltiin koko päivä ja illalla vaihtui vaatteet iltabileisiin joissa oli vihdoinkin hyvää musiikkia ja drinkkilistakin oli hauskan animuaiheinen (vaikka ymmärrettävästi myös järkky kallis..)
Siellä tanssittiin melkein puoleenyöhön asti ja siitä takaisin lattiamajoitukseen.
Aamulla puoli seitsemän taas ylös pirtämään Sannalle tatuointeja (Dmmd, Koujaku) kolme tuntia siinä meni että saatiin meidät molemmat kasaan ja siitä taas coniin. Siinähän se viimeinen päivä shootatessa menikin ja käytiin katsomassa Dramatical Murder luento joka oli JÄRKYTTÄVÄN HYVÄ!
Laitettiin vielä virkistävät naamiot ennen nukkumaanmenoa. Olin varma että Sanna oli suuttunut mulle jostain mutta se ei vaan pystynyt liikuttamaan naamaansa XD |
Päivä kuitekin päättyi aikanaan ja käytiin muutaman hyypän kanssa hesessä syömässä vielä ennen kotiinlähtöä. Kouvolan päässä käytiin vielä heittämässä palset kotiin. Marjo ja Kaisa siis olivat hoitamassa koiria kun olivat liian pieniä Frostiin.
Kova oli yritys saada tää onnistumaan.. Kyl me ihan ok selvittiin ^^ Joskus vielä tää uusiks! |
Zero olit awesome <3 |
Kuvaajina Emilia Lahtinen ja Kyuu Eturautti
Kuten näittekin, loisin kuvauspalvelulla päivittäin~ Jonain päivänä ne ei enää haluu mua sinne XD
PS. Pidän eniten kuvauspalvelun tyylistä kuvata vähemmällä valolla ^^
Tässä Frostbite ja seuraavaksi Cosvision johon on näillä näkymin tulossa Fire Emblemiä ;)