sunnuntai 16. syyskuuta 2012

Traconin jälkeen~ Part 2

 Unohtui muutamia asioita!

Valokarnevaali cossi ja samalla
Frostbiten sunnuntaicossi
Seilori bileiden cossi
Heti maanantaina kävin Jiang Weihin hakemaan keihään varren prismasta ja puolet kaavoista on jo tehty! Kyse on siis Frostbiten cossistani johon on nyt n. 5 kuukautta aikaa XDDDDD


Ja ensi kuussa menemme PC:n kanssa Linnanmäen valokarnevaaliin, tarkoituksena kuvata cosseja ja vähän käydä laitteissakin~ UKKO TÄÄLTÄ TULLAAN!!!! Ja myös olisi kiva vihdoin käydä Sea Lifessa ^^

Ja sinne olisi tarkoitus tehdä ensimmäinen tyttöcossini sitten aloittamiseni (suomeksi toinen XDDD) Eli Tamaki Hiiro no Kakerasta. Aloitin sitä eilen a se onkin jo hyvällä mallilla :D Musta tulee koulutyttö ^///////^ ja niiiiiiiiiiiin söpö <3


Ja samalla viikon kestävällä Vantaan reissulla menemme DTM:ssä järjestettääviin seilori-teemabileisiin johon sain ajatuksen katsoessani The Epic movieta että teen sinne Jack Sparrown!! 8DDD Sekin on jo puoliksi tehty XDDDD ja sain idean toissapäivänä ;D Jack on ollut cossilistallani jo jonkin aikaa ja tähän teemaan se olisi oikein sopiva <3 Saan samalla kuvattua sitä hieman ^^


BTW: Linnanmäki miitti tässä about kuukausi takaperin josta olen kokonaan unohtanut kirjoittaa ^^':
Stressi oli valtava!!!!! Olin n.10 vuotta sitten kehittänyt itselleni kammon Top Spin nimiseen laitteeseen (nykyiseltä nimeltään Kieputin) Ja sitä kautta kammon pääalaspäin meneviin laitteisiin ^^' Tavoite oli että kävisin kolmessa pääalaspäin laitteessa päivän aikana. Ensin tietenkin se perhanan Top Spin jonka jälkeen tuli Kirnu ja Ukko...

Tähän väliin upea kuva Top Spinistä:
Sanna ja Minä XDDD

Näette varmaan kuinka paljon siitä tykkäsin XDDDDDDDD Kiitos Sannalle henkisestä tuesta ja Merille <3 Tämän jälkeen olin voittanut pelkoni ylösalaslaitteisiin ja sen älkeen se olikin menoa 8DDD Kaikki ylösalas laitteet käytiin sen päivän aikana läpi <3 Top Spinin jälkeen käytiin myös Kehrässä (tässä välissä Kirnussa ja Ukossa) illan päätteeksi vielä Kiepissä. Ukko oli UPEA!! Odotan innolla että pääsen uudestaan  <3 Toivotaan vaan että peruukki pysyy päässä ^^' Oli upea päivä ja illalla vielä käytiin Baarikärpäsessä juhlimassa Elecin läksiäisiä ja siitä sitten kotiin nukkumaan ja seuraavana päivänä takaisin kouvolaan :D

12 kommenttia:

  1. ei voi ku nauraa tolle sun ilmeelle XDDDD

    VastaaPoista
  2. Mie en ole koskaan käynyt lintsillä o/ Ja toi sun ilmees tossa kuvassa tosiaan kertoo kaiken AHAHHAHHHAHAHA
    en malta odottaa et nään ton sun Hiiro No Kakera cossis!!! Koulutyttö!! XDDD

    VastaaPoista
  3. Lintsi on hieno paikka <33333 mäkään en malta odottaa että saan ton tamakin tehtyä <333333333 Musta tulee koulutyttö <33333333

    VastaaPoista
  4. Kieltämättä mulla itelläkin on pieniä kammoja joitain laiteita kohtaan ja ehkä sen takia en ole käynyt missään huvi puistoissa hehehe kieltämättä vähän noloa kylläkin mut minkäs voit.

    Mutjoo kieltämättä odotan että pääsen näkemään ton koulutyttöpuvun sun päälläs livenä :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kammoista pääsee aina yli jos haluaa. Meillä on varmasti ties kuinka monta ihmistä jotka tarjoutuu henkiseksi tueksi mukaan jos haluut. Sen cossin puolesta et taida olla ainoa XD

      Poista
    2. sitä ei käy kieltäminnen XD mut eks mää vähän niikuin luvannut jo :3 tulla mukaan

      Poista
    3. Nii lupasit >) millasii laitteita sä pelkäät?

      Poista
  5. nooh yks on se raketti koska korkean paikan kammo ja ukko sitten toi tornado särkässä et ei niitä sillain kovin paljoo onneks ole :3

    VastaaPoista
  6. sulle tulee kauhee lauantai koska sä luettelit just mun lintsin lempilaitteet XDDDD

    VastaaPoista
  7. No problemos parempi vaan oikeesti päästä kammoistaan eroon :3 parempi kavereiden kanssa kuin yksin

    VastaaPoista