maanantai 20. tammikuuta 2014

Koristus kankaalla

Se tunne cossia tehdessä kun muuten on kaikki valmista.. Paitsi että se monimutkainen kuvio puuttuu siitä hihasta. Ei hätää!
Listasin muutaman yleisimmän käyttämäni työtavan työnne tueksi:

Kuvion ompelu kangaspaloista


Tämä toimii hyvin yksinkertaisissa kuvioissa. Tämä on myös monien mielestä vaikeaa! Kangas ei pysy paikoillaan, siksak ei ole tarpeeksi tiheää jne. ja on lisäksi hidasta ommella.

Homma kuitenkin itsessään on simppeli:
Silitä kuvio kiinni kaksipuoleisella liimakankaalla ja sitten ompele tiheällä siksakilla kuvion reunat kiinni ^^ Ei reunojen taittamista! Ompele samalla tavalla uudestaan päälle jos tuntuu ettei se ole ensimmäisen kerran jälkeen tarpeeksi siisti.

Maalaaminen


Tämä on yleensä näistä vaihtoehdoista työläin. Tähänkin työtapoja on useita:

1. Piirrä malli kankaalle esim. lyijykynällä tai liidulla ja maalaa vapaalla kädellä.

2. Tee sabluuna kontaktimuovista ja tuputa väri kankaalle
   - Tämä toimii hyvin yksi-tai kaksivärisiä kuvioita maalatessa karhealle tai joustavalle kankaalle. Ohessa linkki vanhaan tekstii tästä aiheesta Linkki
Huom! Muista aina tätä tehdessäsi leikata pabluunat peilikuvana!

3. Käytä jäljentämispaperia tai hiilipaperia kuvion rajojen siirtämiseksi kankaalle ja maalaa vapaalla kädellä.
 - Tämä taas toimii hyvin esim. valmiiksi maalattujen, vähä joustoisten kankaiden kanssa. Ohessa linkki vanhaan tekstiini jossa aiheena jäljentämispaperi Linkki

Jos kankaan/ kuvion reunojen taittaminen siistiksi paikoilleen ommellessa on liian hankalaa, leikkaa kuvio halutun kokoiseksi ja sivele reunaan purkautumisen estämiseksi kirkasta kynsilakkaa tai siksakkaa kuvio paikoilleen.

T-shirt-Transfer paper




Tämä paperin on uusimpia löytöjäni! Tätä löytyy ainakin kirjakaupoista ja netistä, mutta suosittelen heti kättelyssä kirjakauppojen paperia vaikka onkin n. 10e kalliimpaa. Netistä tilaamani (n.5e maksava) halkeili jo ensikäytössä...





Paperia löytyy tummille ja valkoiselle kankaille. Tämä vaatii mustetulostimen! Parhaiten paperi toimii joustamattomissa tai vähäjoustoisissa kankaissa. Olen käyttänyt sitä enimmikseen tekokuiduille joten tämä pohjautuu niihin kokemuksiin.

T-shirt Printing Paper- käyttöohje PDF

Eli tiivistetysti: Tulosta kuva, leikkaa, silitä.


Kannattaa varmistaa että kuvio varmasti silittyy kunnolla kiinni! Minulla kuviot tuppasivat Rinissä irtoilemaan kun kiireissäni ne silitin huolimattomasti vaikka luulin silittäneeni niitä tarpeeksi..

Olen myös törmännyt toiseen ongelmaan. Koska kuvaa ei voi tulostaa lasertulostimenna, värit eivät minulla kestä ihan niin hyvin kosteutta. Tein pari testiä Aoban hihakuviota tehdessäni ja päädyin suihkauttamaan kerroksen fixatiiviä kuvion päälle silityksen jälkeen. Ainakin testiversiossani se kesti hieman paremmin vettä.  Voi olla että kun kuviota silittää tarpeeksi, se kestää vettä, mutta minun tapauksessani näin ei ole ollut. Pesen vaikka tuon Harun t-paidan jossain vaiheessa niin katsotaan mitä tapahtuu...

Valmis badge


Olen käyttänyt valmista kangasmerkkiä yhdessä cossissa. Värit vain tuppaavaat oleaan makuuni liian kirkkaita ja brodeerausjälki epäsiisitiä. Ne ovat monesti myös yksiuloitteisia ja tylsiä. Itsetehtynä se luo osansa persoonallisuutta pukuun ja cossi näyttää yksilölliseltä. Tietenkin on ihmisiä joilla ei vain yksinkertaisesti ole taitoa tehdä näitä itse joten valmis badge on siinä hyvä vaihtoehto.





Kiitos ja kumarrus. Toivottavasti tästä on apua tulevaisuudessa~


1 kommentti:

  1. Tosi hyvä postausidea! Kiitoksia tästä!

    Itse olen myös ommellut kuvion kangaspaloista kiinni ja voi jumalauta sitä tuskan määrää.. :'D Tosiaan mulla oli tosi iso kuvio (koko vaatekappalen kokoinen) mikä mutkitteli ja kiersi vähän kaikkialle. Piti leikata sitä poikkiki jossain kohdissa että sai osat menevään takaisin yhteen ku se tahtoi siirtyä aina hiukan siinä samalla ku ompeli toisia kohtia kii.. joo enosaselittääjärkevästi.fi xD

    Olen myös muutama vuosi sitten maalanut kuvioita vapaalla kädellä yhteen cossi-osa läppään. Oli tosi mukavaa touhua ja tekisin mielelläni uudelleen. :) Jos kiinostaa niin tässä se kyseinen postaus: http://valkoinensamurai.blogspot.com/2012/04/ichitos-flap-pt2.html

    VastaaPoista