maanantai 20. tammikuuta 2014

Yukicon

Kiitos kaikki ihanat ihmiset taas kerran mahtavasta conista<3

Yleisfiilis oli hyvä ja ongelmista huolimatta kävijän silmiin coni näytti toimivan :) Lauantain kisan juonto oli vähän liian käsikirjoitettu, mutta kisa eteni minun makuuni tarpeeksi ripeästi koska en jaksa kauaa istua paikallani.

Luistelurata oli kiva idea vaikkei siellä hirveästi cossaajia näkynytkään. Käytiin parin kaverin kanssa lauantai-iltana radalla ja sain Kristalta opetusta taitoluistelun saloihin <3 Oli hauskaa luistella cossi päällä >'3 Lisäksi Espoon kulttuurikeskus oli ulkoa pimeällä todella kaunis ulkoa kun ikkunanpuiteet oli varustettu väriävaihtavilla valoilla :)

Iltabileet saavat valtavan miinuksen!
Tila oli liian pieni ja ihan liian kaukana. Bändi soitti liian lujaa niin pieneen tilaan ja tässä tapauksessa bändit olisi voitu jättää kokonaan pois.
Drinkkilista oli kiva plussa! Kaikkia kaverien kanssa maistettiin. Harmiksi osa maistui vain värjätyltä tai laimennetulta limulta..

Cosseinani olivat Dmmd:n Aoba (la) ja Aarreplaneetan Jim Hawkins (su)

Itseni shoottaaminen jäi aika vähälle, mutta Frostbitessa nähdään ainakin Aoba vielä uudestaan joten korjataan asia silloin ^^

Kuva Santtu Pajukanta

Aoba oli nyt testiajossa Frostbitea varten jossa pitäisi olla Dmmd-ryhmä joten nyt vaan korjaamaan ja parantamaan~ Peruukkia haluan muokata vähän lisää ja jotain pientä ^^

Sunnuntaina oli väsy. En nukkunut yöllä kovin hyvin.. Heräsin kerran, valvoin jonkun aikaa ja loppuyö menikin painajaisten parissa.. Sannan halilla on silti parantava vaikutus <:)
Asiaan ei auttanut se kun kulmakarvojen muoto sai minut hieman surullisen näköiseksi (yleisilmeeni on valmiiksi jo vähän surullinen xP)ja väsymys siihen pääälle, mutta Jim täytyykin shootata jossain välissä vielä kunnolla kun ei ole niin paleltumiskuolemaväsy x)

Pienimuotoinen Disney-ryhmämme
Sitten derppausta Miron kanssa. Olivat sitä mieltä että Aladdin ja Jim on hyvä paritus~


Kiitos kehuista vielä kaikille <3 Frostissa taas!

Pieni bonus:
Cosvisionin cossit on jo päätetty ja tässä pientä vinkkiä mitä on tulossa: 
Kuva Santtu Pajukanta
Tulkaa siis Cosvisoniin!

5 kommenttia:

  1. Mie meen pois ja jätän nää vaan tänne: <3 <3 <3 <3 <3

    (Aobaaaa ;-;)

    Ps. Haa, taidan arvata mistä parivaljakosta on kyse! Tuliskohan sitä Cosvisioniin vai ei... päätöksiä, päätöksiä. o.o

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tulet vaan kiltisti cosvisioniin <3 Ees kattoo meitä

      Poista
    2. ;-; <3 Noh... jos nyt ainakin utelisin kaveriltani majoitusmahdollisuudesta...?

      Poista
  2. Täytyy varmaan ensi vuonna tsekata yukicon (jos sitä on) koska kaikki tuntuu kehuneen sitä tänä vuonna.

    ja minulla taitaa olla arvaus ketkä teette cosvisioniin, en tiedä onko oikein XD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo toivottavasti yuki on taas ens vuonna koska siel oli vaan KIVAAA!!!!

      Poista